Kollaasi

Kollaasi

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Uusi perheenjäsen!

NYT se on virallista! Meille tulee Alaskanmalamuutin tyttöpentu Espanjasta, oletettavasti tällä viikolla, sijoitukseen! Tänään maksettiin pentu kasvattajalle ja kysely Espanjaan lähti menemään, että koska pentu olisi Suomessa. 
Tässä hän on. Tosin kuva on jo muutaman viikon vanha. Silloin neiti oli n. 9vko ja nyt sillä on ikää jo n. 13vko. 
Nimeä emme ole keksineet vielä, eikä meillä tiedossa ole, mikä neidin virallinen nimi on ja muutenkin tiedot puuttuu vielä. Toiveena olisi, että pentu olisi meillä viikonloppuna, mutta vielä ei tiedetä.



Odottavan  aika on pitkä! 
Pistettiin Kristiinalle viestiä Tammikuun alussa, että olisiko mahdollista meidän saada pentu ja olihan se! 



Tyttö muistuttaa erittäin paljon Nukaa pentuna. Ilmeikäs naama ja muutenkin terhakan näköinen tyttö! 
Kuvat ovat Espanjasta, kasvattajalta jolta pentu tulee. Meille kuvat tulivat Kristiinalta.

Oltiin Nuksun kanssa tänään hihnalenkillä, nyt jo hiukan tarkeni paremmin kuin eilen. Eilen käytiin parin kilsan lenkillä ja sen jälkeen oltiin jo ihan jäässä. Nukakin on yöt ollut nyt sisällä, ei vaan voi jättää ulos. Sen kyllä huomas tänää lenkillä et sisällä ollaan oltu paljon, virtaa riitti! =)

Tässä kuvaa Tammikuulta.



9 kommenttia:

Jossu kirjoitti...

Nyt juuri tuli Krisseltä viesti, Pentu tuleekin maanantaina vasta. =( Että odottavan aika osaa olla pitkä!! Ja se onki sit eriasia, millo me keritään täältä ajeleen Tampereelle päin. Voi että, olisin niin mielelläni sen ottanu jo viikonloppuna tänne. ://
Mutta pääasia on se, että se nyt meille kuitenkin tulee!

Anonyymi kirjoitti...

Aaww vauveli on niiin söpö ! Tässä tulee ihan itellekkin vauva-kuume :DD

t. Laura

Anne kirjoitti...

Ai teilläki on blogi, kiva :) Onnea tulevasta pennusta, tosi kauniin näköinen neiti. Ja aivan upea tuo talvinen kuva Nukasta!

Jossu kirjoitti...

Laura: pentuu vaan teillekkin! =)
Anne: joo, ajattelin et tää vois olla ihan kiva siinä samalla jää sit itellekin mieleen hiukan tapahtumia. Ja kiitos kovasti! =)

TulentekijäTuikku kirjoitti...

Supersuloinen pentu! Ei me taideta sitten tulla Blondin kanssa ihan hetkeen käymään, ettei pentu saa mitää tauteja. Muistaakseni siinä oli joku aika ennenkuin saa tavata muita koiria. Nauttikaa pentuajasta! Se menee niin nopsaa ohi.

Jossu kirjoitti...

Ei, kyllä meille varmastikkin voi melko pian tulla, pentu kuitenki on jo 13vko ja sosialisoitaminen on aloitettava mahdollisimman pian. =)

TulentekijäTuikku kirjoitti...

Jospa me tulisimme käymään hiihtolomalla, esim. torstaina on mulla vapaapäivä ja voisin hyvinkin ajella teille silloin. Kyselen sähköpostilla osoitetietoja, jookos?

Jossu kirjoitti...

jeps, uskoisin että käy =)

Sara kirjoitti...

ompas ihana (: