Kollaasi

Kollaasi

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Ulinaa ja ulvontaa

Viikonloppu lähenee loppuaan, niinkuin syyslomakin. Koirien kanssa touhuiltu enemmä ja vähemmän. 
En tiedä mikä on, kun Nadi nyt tuoksuu niin hyvälle Nukan nenään, mutta kokoajan ollaan siellä takana kiinni. Koitetaan jopa astua. Juoksua se ei ole, koska neiti ei vuoda eikä valuta. Ollaan nyt laitettu häkin ovi kiinni, että molemmat ovat omilla puolillaan. 
Perjantaina sit lenkittelin koirat pyörien kanssa, menin erikseen. Eka Nadin kanssa 5km ja perään Nukan kanssa 5km. Ei oo Nuksu sit taas hetkeen menny noin lujaa tota lenkkiä kun nyt mentiin, oli vissiin kiire kotiin Nadia vahtimaan. 
Tänään oltiin koirien kanssa metsällä, uskaltauduttiin sinne, vaikka metsästyskausi onkin päällä. Koirilla oli liivit päällä, ei ainakaan luulisi, että sudeksi ammutaan. Monellakaan sudella kun ei punaisia huomioliivejä ole. =)

Nyt meillä on kaksi väsynyttä ja kuraista malamuuttia häkissä. 
Jyväskylän näyttely lähenee, toivottavasti ilmot meni perille, vaikka ei kopioo olekkaan Nadin sukutaulusta. Josko ne sieltä Espanjasta pian saatais, niinku paperit nyt ylipäätään! 
 
Nyt tuli kuvaton teksti, muttakun kamera ei oo ollut mukana menoissa niin ei kuviakaan ole. 
Ja muuten, alotan tiistaina autokoulun, jännittävää!  pian sitä pääsee menemään itsekin koirien kanssa miten haluaa ja minne haluaa (;

maanantai 24. lokakuuta 2011

Aurinkoinen viikonloppu

Taas on yksi aurinkoinen viikonloppu takana! Kuinkahan kauan näitäkin riittää. 
Oltiin Lauantaina koirien kanssa Harjavallassa, Satalinnassa kiertämässä luontopolkua. Koirat saivat painaa vapaana ja juosta niin paljon kuin jaloista pääsee ja harrastaa suojuoksua =D
Nadi ja Nuka suolla

Nadi

Nadi ja Nuka

Nadi ja Nuka tutkailee metsää
Toi luontopolku on kyllä tosi ihana, oon pienenä kiertäny sitä paljon kun asuttiin ihan siinä vieressä. Kivat maisemat ja helppoa kulkea kuitenkin. Suosittelen kaikille! 

Lisäks sit pestiin mondeota sisältä ja muutenkin touhuiltiin ulkona, harjailtiin Nuksua ja siivoiltiin kaikki hihnat ja pannat. Oltiin myös aamusti kiertämässä eläinkauppoja, molemmat koirat mukana. Käytiin Faunattaren "äijä"päivillä, mutta olivat aika heikot ja sit käytiin Mustissa & Mirrissä. Mukaan tarttui uusi nahkapanta Nadille ja uusi hihna. Molemmat Hurttaa. 
Koirat siivouspuuhissa

Nadi vahtii ovea
Rane Nukan paikalla
Ensi viikko tosiaan syysloma, ja tarkoituksena olis lenkittää koiria mahd paljon, ja ehkä mennään pyöräilemäänkin johonkin muualle kuin tänne Nakkilan seuduille. =) 
Hyvää Syyslomaa!

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Hiljaisuutta

Ompas ollut taas pitkä aika viimeisestä postauksesta, mutta ei mulla vaan oikeesti oo ollut mitään ihmeempiä asioita. 
Viikonlopun olin partioleirillä, koirat oli kotona. Tosin Nuka oli äitini mukana töissä jossain lastenkotisysteemissä, ns. terapiakoirana. =) Siellä on yksi poika, joka kuollakseen pelkää koiria, mutta aamulla tämä kyseinen poika oli löytynyt lattialta makaamasta, Nukan vierestä. Eli ei ainakaan Nukaa pelännyt. 
Nuka ilmotettiin Helsingin voittajanäyttelyyn, sunnuntaille 4.12.2011 meidät siis voi bongata sieltä ja oletettavasti Nadikin tulee sinne. Nukan kasvattaja hoitaa Nadin ilmot näyttelyihin, kun on sen osaomistaja. Lisäks ollaan menossa 19.11. Nadin kanssa Jyväskylään, sunnuntaille sinnekkin. Seinäjoki nyt jää väliin, kun ei sinne saatu ilmotettua kun paperit puuttuu. 

Nukalta lähtee karva, ihan pohjavilloja myöten, raukka ei ymmärrä, että talvi tulee ja sitä myötä kylmyys, että kannattais ne karvat pitää päällä. No, toivotaan sitten, että Nukalla olis kaunis karva joulukuuhun mennessä. 
Leijonan haukotus

Näin meillä (:


Ens viikolla on syysloma! Jes. Josko sitä tekis koirien kanssa jonkun retken johonki, ehkä. Ken tietää. =)

maanantai 3. lokakuuta 2011

Viikonlopun kuulumisia!

Lauantai meni sitten ulkona, melkein koko päivä. Oltiin neljän kilsan päässä pitämässä partiosta Haikkia. Olin kahdella rastilla ja päädyin ottamaan Nukan mukaan, mikä oli ihan hyvä valinta. 
Nuka sai paljon rapsutuksia ja sain taas useaan otteeseen kertoa, mikä rotu tämä on, minkä ikäinen, poika vai tyttö ym. Nuka sai myös juosta sydämensä kyllyydestä pellolla, matkustaa autossa ja kävellä hihnassa. Yhteensä ulkona oltiin noin kahdeksan tuntia. Illalla sitten uni maittoi, niin Nukalle kuin mullekkin. 
Ja voi sitä riemua, kun tultiin kotiin. Nadi oli ollut koko päivän yksin niin se oli niin onnellinen Nukan kotiinpaluusta, ettei olisi hetkeksikään sitä halunnut jättää rauhaan. :') Päivä oli kerrassaan mukava, mieli tekisi ottaa Nuka mukaan myös syysleirille, tosin se joutuisi yöpymään koko leirin ajan ulkona, joten se vähän mietityttää.. 

Sunnuntaina oli koiraton päivä. Lähdimme luokan kanssa Tampereelle , Tampereen hiusfestivaaleille. Tapahtuma oli pienempi mitä odotin, mutta ainahan on kiva matkustella eri puolelle Suomea. Ja pidän Tampereesta, ihana kaupunki. En tiedä mikä siinä kiehtoo, pidän siitä vain. =) 

Näitä oli eräässä puussa ja ei mitään tietoa, mitä ne oli, kun ne putosivat alas, niistä tuli sisältä vähän kuin tammenterhon näköisiä juttuja.


Silta täynnä erilaisia lukkoja ja kaiverruksia niissä


Mentiin myöhemmin takaisin messuille ja nähtiin erilaisia kampauksia ja olihan ne hienoja. Mielestäni on tosi jännä toi ensimmäinen, miten kukka on tehty hiuksista, ilman lisäkkeitä. Vau! 

Kuulumisiin taas!