Kollaasi

Kollaasi

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Rauman näyttely

Eilen oltiin taas näyttelyissä, Raumalla tällä kertaa ja Nadin kanssa. Ilma oli parempi kuin viime vuonna, mutta silti vähän kolea. Vettä ei onneksi satanut =) 

Nadi esiintyi omasta mielestäni hyvin, mutta ei ollut tuomarin mieleen.
Nadi siis omassa luokassaan sai EH:n ja siihen jäi.
Taas valiteltiin liian pitkää runkoa ja vaaleita silmiä ja vauhtiakin olisi pitänyt olla enemmän. Korvat olivat hyvin päähän suhteutettuna ja hyvä karvanlaatu ja sitten oli jotain vielä mistä ei saanut mitään selvää. =D 


Ensi viikolla sitten suunnataan Tampereelle sunnuntaina. Katsotaan miten koiran sitten käy. Olin jo ihan unohtanut, miten se harmittaa kun koira ei pärjää, Nukan kanssa kun kierrettiin ne paritkymmenet näyttelyt ennenkuin alettiin pärjäämään. No, Nadi on vielä nuori, aikaa siis on =)

Ei kommentteja: