Kollaasi

Kollaasi

perjantai 23. joulukuuta 2011

Jouluja!

Joo'o, ei saada valkoista Joulua, niinku viime vuonna. Nyt tulee vettä ja lumista ei tietoakaan! =( Olis niin paljon hienompaa olla jossain Lapissa lumen keskellä.. 
Oltiin aamusella lenkillä koirien kanssa, ihan vaan lähettiin tosta kotoa kävelemään metsälle ja pellolle päin. Koirat sai juosta vapaana. Oli ne sitten ihan kurasia ja märkiä kun kotiin tultiin, että häkki kutsui. 
Koitin jotain kuviakin ottaa, mutta nekin ihan tylsän näköisiä ja tärähtäneita. 



Tänään kasattiin myös kuusi kotiin, meillä tosiaan on muovikuusi, ihan sen vuoksi kun kaikki oli aina niin nuhasia kun aito kuusi tuotiin sisälle. Nadi näki elämänsä ekan kerran kuusen, mut ei se siitä kyl ollu moksiskaan. Juoksi vaan ohi. =D 


Ransu on saanu jostain Nuhan! Oletan et mun siskon kissalta, joka meillä kävi vähän aika sitten, ja sillä on koko syksyn ollu jos jonkilaista nuhaa. =( Ransu vaa aivastelee ja yskii. Reppana. 


Ostettiin vähän aika sitten kun haettiin koirille ruokaa niin pari hirven tms. keuhkoa. Tänään sit annettiin tossa koirille ne, ne oli ihan sekasin ku tais tuoksuu niin hyvälle. =D Ilmeisesti olis kelvannu enemmänki. Todettiin vaan äitin kanssa et seuraavaks annetaan ne sitten ulos, kun ne hais sen verran pahalle. 


Me  vietetään Joulua tänä vuonna "amerikkalaisittain" eli avataan lahjat vasta Joulupäivänä, kun aattona meillä ei oo muita kotona ku minä ja mun vanhemmat, en nää siin mitään järkeä, et lahjat avataan ilman siskoani. 

Mutta toivottelen nyt jo hyvät Joulut kaikkille ! Syökää ja Juokaa hyvin!

maanantai 19. joulukuuta 2011

Hiljasta

Taas on ollu hetkellisesti hiljasta blogissa, mutkon ei oo silleen mitää isompaa kerrottavaa, kun ei olla paljon mitään ees tehty kun on vaan satanut vettä ja ollut pimeetä! 
Lauantaina taas sateli vähän lunta, mut nyt sekin on kaikki jo sulanu pois. =( Taitaa tulla musta joulu. Ihan eri touhuu ku viime vuonna! 
Oltiin eilen koirien kanssa mettällä, olivat tosi onnellisii, kun pääsivät purkamaan energiaansa oikein kunnolla.
Oli mulla kamerakin siel mettässä mukana, mutten sitä viittiny mopoautosta ottaa pois enneko ihan lopussa, ku ulkon sato vettä sen verran. 
Nuka

Nadi

Koirien kiinniottoa enne autoon menemistä.

Tuli meitä sit vastaan pari hirvimiestäkin autolla, kysyivät että on huskyja. Sanoin että ei oo, kun malamuutteja. Siihen sit vaan hirvimies; No onko se hirvikoira?
Täytyis aina muistaa se ALASKAN lisätä siihen eteen...

Nuka sängyssä
Nukalla oli myös eilen joku kiukuttelu päivä, herra 4,5v päätti pissata lattialle. Tiedä sitte mikä oli, koska se oli just pari tuntii sitä ennen karannu mettässä ja ihan varmasti pissannu siellä tosi paljon. Ja lisäks Nuksu kyl normaalisti pystyy olee monta tuntia sisällä ilman ulkona käymisiä..

Voi kun tulis lunta ni olis mukavampi käydä lenkillä, ettei tuolla pimeessä ja märässä tarvis mennä. =(

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Lunta!

Tiistaista asti on satanut lunta enemmän tai vähemmän, märkänä tai kuivana. Kuitenkin, maa on valkoinen ja taivaalta tulee kokoajan lisää. Pakkasta ei oo, mutta nollassa mennään. Tiistaina käytiin viimeisellä pyörälenkillä tänä syksynä/tänä vuonna. Se sujui ihan hyvin, ei siis kaaduttu vaikka maa oliki liukas ja jäinen. Mutta en mä sinne enään uskalla kyllä pyörällä lähtee. Joku kelkka olis kiva tai se mönkijä.. 



Kuvista huomaa, ettei tota lunta tosiaan paljoon oo tullut. 

Tänään oltiin koirien kanssa mettällä, siellä sit taas on hiukan enemmän lunta, kun ei siellä niin paljon oo liikennettä ja liikettä. 


Linssilude


Takasinpäin mentäessä jo kielikin roikkuu


Oli kiva kävellä kameran kanssa lumisateessa ja kuunnella hiljaisuutta, jonka kyllä jossain vaiheessa pilas mettämiesten koirien haukku. Koiratki taas nauttivat, kun pääsivät vapaasti juoksemaan niin paljon kun jaloista pääsivät. 

Enää reilut kaks kuukautta, kun täytyy koirat vielä ahtaa mopoauton takakonttiin, jos äiti on töissä, sitten helpottaa! =) 


Mietein tossa muute viikolla, onks piparin syöminen koiralle kovinkin vaarallista. Me leivottiin itsenäisyyspäivänä pipareita ja tossa pari päivää sitte Nadi ja Rane teki diilin, että Rane tiputtaa pöydältä Nadille piparia. =D Ja hakihan se neiti sit itekkin siitä pöydältä. 

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Joulukuun kuulumisia

Eilen oltiin metsällä, että saatiin purettua koirien energiaa suihkua ja näyttelyitä varten. Yöllä oli ollut pakkastakin, ni oli kiva mennä metsälle, kun koirat ei ollut sit ihan niin kurasia, kun maa oli jäässä. Oli tosi kiva ilma, aurinko paisto ja nollassa mentiin. Tällä kertaa mentiin Mopoautolla, koska äiti oli töissä ja oli mondeolla siis. Hyvin ne vaan mahtuu takakonttiin, vaikka tilaa ei oliskaan. 



Matkalla nähtiin paljon mettämiehiäkin ja olin ihan varma, että tuollakin missä oltiin ni olis, mutta ei onneks sit ollut. Koirilla kuitenkin on mettässä aina liivit, ihan varmuuden vuoksi. 
Nadilla kiire, niin korvatkin mennyt luppaan.
Lenkin jälkeen sitten mentiinkin suihkuun. Pesin ekaks Nukan, joka oli sillai ihan helppo pestä, mitä nyt lauleskeli ku raukkaa kiusattiin. Ja sit kuivatessa kauhee murina ja ärinä, olis voinu heikompi pelästyä =D 
Nadi sit taas meni kaks kertaa lauteitten alle piiloon, sitä sai sit sieltä vedellä urakalla pois ja sit suttas viel jalkansakkin nokeen. Mut kuivatessa oli kiva kun anto koskee mihin vaan ilman ärinöitä.

Tänään aamusti sit lähdettiinkin ajamaan viiden aikaan Helsinkiin päin. Siellä sitten oltiin kaheksan jäljistä ja kehä meillä alko kymmeneltä. Muutteja oli Winnerissä 39, eli paljon enemmän mihin oltiin totuttu. =D 
Tuomarina oli Michael Clancy, Irlanti. Oli ihan mukava tuomari, lyhytsananen, mut kuitenkin melko tarkka.

Nukan arvostelu; 
"Typical, wirh good aulline(?) & balance, good expression, moves well."
Nuka oli siis ERI 4, SA

Bearvvis Snowman & Bearvvis White Ice


Nadin arvostelu; 
"Typical, with good butline & balance, with allert, clean expression, moves with propers"
Nadi oli siis ERI 2, SA.




Taidettii ol onnellisii. =D
Paras uros -ja narttu kehissä ei siis pärjätty, mutta oltiin tyytyväisiä tuloksiin, kuitenkin koiria oli paljon joukossa. =) Seuraavaks mennään sitten Nadin kanssa Turkuun, Nuka jää kotiin lomailemaan. 
Lisäks sit kierrettiin sitä hallia, missä oli myyntikojuja, Nuka ja Nadi pääs molemmat kokeilemaan juoksumattoa. Sain niistä videookin, mutta en oo varma saanko sitä tänne, en ala sitä nyt kokeilemaan. Sit saatiin mein valjaat, jotka oltiin tilattu ALMAlta, nyt päästään taas vetämään kunnon lenkkejä =) 

Nyt meillä on taas kaksi tosi väsynyttä koiraa häkissä. =D Josko ne huomiseks olis toipuneita jo (;